lauantai 31. toukokuuta 2014

Seeprakakku


Eräisiin valmistujaisjuhliin pyydettiin Kinuskikissan seeprakakkua.


Moussekakku


Ukin synttäreitä juhlistettiin mansikka-suklaa-moussekakulla.
Keksipohjan päällä täytekakuissa käyttämiäni täytteitä... :)



perjantai 30. toukokuuta 2014

Ylioppilaalle!



Ylioppilaan juhliin tilattiin kolme täytekakkua.
Yhdessä kakussa sitruunamousse,
kahdessa mansikka- ja valkosuklaa-mousset.
Kakkujen päälliset sokerimassaa,
lakit ja ruusut kaulintamassaa / sokerimassaa.




Chef´s cake


Nuoren kokin valmistujaisiin tilattiin aiheeseen sopiva kakku.
Kakussa mansikkamousse,
päällinen marsipaania ja koristeet sokerimassaa / kaulintamassaa.



keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Nalle Puh



Pikkuinen Taika sai ensimmäisille syntymäpäivilleen
Nalle Puh-aiheisia kakkuja.
Kakuissa tumma pohja ja mansikkamousse,
päällinen sokerimassaa, koristeet sokeri- ja kaulintamassaa.




Heippatirallaa, hauska on nähdä... :)



Olemme käyneet maailman parhaassa muskarissa tämän kevään, 
harmi ettemme löytäneet tietä sinne jo aiemmin.
Muskarin viimeiselle kerralle vein kakun,
jota koristi muskarin eri laulut,
noin 15 eri laulua / lorua mahtui kakkuun...

Kakussa oli suklaa- ja mansikkamousset,
päällinen sokerimassaa 
ja koristeet sekä sokeri- että kaulintamassaa / sekoitusta.



Jokainen suloinen veitikka,
on kuin pikkuinen simpukka.
Silmiin kun katson niin aavistan,
on sisällä helmi Jumalan.



Yksi ja kaksi ja kolme pientä possua, 
olivat ulkona aivan ilman tossuja.
Yksi ja kaksi ja kolme pientä siiliä, 
tahtoivat maistella mummon hyvää viiliä.
Possut ja siilit ne tapasivat torilla,
possut sai tossut ja siilit hyvää viiliä-äääääää! :)



Laiva, laiva, minne se laiva menee?
Muille maille, omenoita ostamaan,
kaalinpäitä kauppamaan.
Hups, laiva kaatui...



Hiiri puuron keitti...
 


Kaksi pientä peikkolasta, istui kärpässienen alla,
sataa rop rop rop, sataa rop rop rop,
sataa aivan kaatamalla.

Kiitos-kakku


Päiväkodin henkilökunta sai kiitokseksi
nuorimmaiseni hyvästä hoidostasitruunaista juustokakkua, 
jossa oli päällä appelsiini-mango-mehusta tehty kiille.

On mukava muistaa koko henkilökuntaakin, 
sillä lastani hoitaa / vahtii / ruokkii
moni muukin kuin oman ryhmän aikuinen. :)
 

maanantai 26. toukokuuta 2014

Superomppu


Yllätin työpaikkani oppilaat
ja toivotin hyvää kesää Superompuille 
nimikkokakun muodossa. :)

Kakussa suklaa- ja mansikkamousset,
päällinen sokerimassaa,
muut koristelut kaulintamassaa.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Kallat


Naisten kynttiläkutsuilla tarjottiin syntymäpäivän kunniaksi
kalla-aiheista kakkua, jossa oli välissä
aprikoosimarmeladia, banaania ja vaniljakermarahkaa.
Kallat kaulintamassaa,
kakun päällinen ja lehdet sokerimassaa.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Sievät minikakut





Tyttäreni nimipäiväkahveille tein pieniä minikakkuja.
Kakuissa tumma pohja, vaniljakiisseli ja mansikoita.
Päällinen ja koristeet sokerimassaa.





lauantai 17. toukokuuta 2014

Konsta 1v.


Suloinen veljenpoikani Konsta täytti vuoden
ja vein syntymäpäiväkemuihin sinisävyisen autokakun.
Kakun välissä raikas ja kevyt sitruunamousse.
Päällinen ja koristeet sokerimassaa.


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Rakastaa! :)



Vein serkkuni polttareihin keväänvihreän kakun.
Kakussa suklaa-ja vadelmamousset, 
päällinen ja koristeet sokerimassaa.


Amerikkalaista jalkapalloa



Amerikkalaisen jalkapallokenttä-kakun täytteinä
suklaa- ja vadelmamousset.
Kakun päällinen ja koriste sokerimassaa.



Babyshower-kakku



Ystävät järjestivät pienen pojan tulevalle äidille juhlat
ja toivoivat kemuihin tällaista kakkua.
Kakussa mansikka- ja vadelmamousse,
koristeet kaulintamassaa ja sokerimassaa.



Iso kinkkuvoileipäkakku



Palomiesfani Eelis



Kolme vuotta täyttävä Eelis pitää paloautoista.
Hänelle toivottiin Palomies Sami-kakkua.
Kakussa vadelma-mascarpone-dajm-täyte.

Palomies ja paloauto kaulintamassan ja sokerimassan sekoitusta,
muut koristeet sokerimassaa.



Muistoa kunnioittaen



Sain kunnian tehdä ystäväni isän hautajaisiin kaikki tarjottavat.
Halusin sekä auttaa ystävääni että kiittää hänen isäänsä.

Kakuissa sitruunamousse kahdessa välissä.
Kallat kaulinta- ja sokerimassaa.


Lohivoileipäkakkuja









Seikkailija Dora



Isla sai 4v. syntymäpäiväkakkuunsa
suuren suosikin, seikkalija Doran.
Kakuns suhteen toiveita oli Dora, kirkkaat värit,
kolmiulotteinen sateenkaari ja ranta.
Kakussa suklaa-ja mansikkamousset.

Koristeet sekalaisesti sokerimassaa ja kaulintamassaa.




Pienen miehen sankarit


Erään 4v. syntymäpäiväsankarin sankareita ovat sekä Spiderman että Turles.
Niinpä molemmat hahmot pääsivät synttärikakkuun.
Kakun välissä suklaa- ja mansikkamousset.
Kakun päällinen ja koristeet sokerimassaa.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Ellen Josefinan hempeät tarjoilut



Pienen tytön nimenantojuhliin toivottiin hempeää kakkua ja siihen sopivia muffinsseja.
Täytekakussa oli suklaa- ja mansikkamousset. 
Tossut kaulintamassaa, muut koristeet sokerimassaa.

Vadelma-valkosuklaamuffinssien päällä oli kahdenväristä kermaa
ja kukka- & perhoskoristeita.